Libyan sodan valheet ja seuraukset

Ron Paul, kongressiedustaja ja entinen presidenttiehdokas, sanoi kirjoituksessaan 6.9.2015: "Media keskittyy ihmisten tragediaan, kuinka niin moni on ajettu pois kotoaan ja joutuu nyt matkustamaan vaarallisissa olosuhteissa. Mutta media unohtaa mainita tapahtumat, jotka johtivat tuohon pakotettuun maasta lähtemiseen. Lopettakaamme muiden asioihin sotkeutuminen, lopettakaamme imperiumi!"

The real reason Putin is fighting ISIS:

 

Libyan sodan valheet ja seuraukset

Alkuperäinen kirjoitus täällä.

19.5.2015
6 2969
Libyan kaupunkeja raunioitui ja al-Qaida nousi valtaan Naton pommitusten myötä.

Kuvankäsittely: Pete Ala-peijari.

 

Johdanto: Libyasta paetaan Välimeren yli

Pääosin Libyasta lähteneet, joko Välimereen hukkuneet tai Eurooppaan selviytyneet ihmiset ovat nousseet otsikoihin EU-maissa.

Mereen on hukkunut yli 7000 ihmistä sen jälkeen kun Libyan kriisi alkoi keväällä 2011; yksin tänä vuonna kuolleita on jo yli 1600. Tarkkoja lukuja ei ymmärrettävästi ole kenenkään tiedossa. Välimerta laittomasti ylittämään ryhtyvistä käytetään mediassa yleisesti nimikettä ”siirtolainen”, joka johtaa ajatuksia pois siitä, että ihmiset pakenevat henkensä uhalla varsinkin Libyassa vallitsevaa kaaosta ja väkivaltaa.

Ennen sotaa Libya oli Afrikan mantereen kehittynein valtio; sodan jälkeen se on ollut hajonnut valtio (”failed state”), jossa ei ole toimintakykyistä keskusvaltaa. Maassa on nyt kaksi kilpailevaa hallitusta pääministereineen sekä kirjava joukko vallasta taistelevia aseellisia joukkioita, joista osa kytkeytyy al-Qaidaan. Useat kaupungit ja öljylähteet ovat joutuneet ISISin hallintaan.

Fund for Peace -järjestö ylläpitää tilastoja, joissa maailman maat asetetaan yhteiskunnallisen vakautensa mukaiseen järjestykseen poliittisten, sosiaalisten ja taloudellisten osoittimien perusteella. Vuoden 2014 tilastoissa Suomi oli luokiteltu kaikkein vakaimmaksi 178 maan joukossa, siinä missä Etelä-Sudan ohitti Somalian maailman hauraimpana valtiona. Libyan tilanne heikkeni viime vuonna kolmanneksi jyrkimmin kaikista maailman maista. Vuonna 2012 maan tilanne oli heikennyt enemmän kuin yhdenkään toisen maan koko tilastoinnin historiassa.

Sen lisäksi, että mediassa vähätellään Välimerta ylittävien avuntarvetta käyttämällä harhaanjohtavaa termiä ”siirtolainen”, Libyan tilanteesta on uutisoitu suhteellisen vähän sen jälkeen kun maan hallitus oli syrjäytetty Nato-maiden väliintulon ratkaistua konfliktin kapinallisryhmittymien eduksi. Monet eivät tunnu tietävän maan ihmisoikeustilanteen ja vakauden romahtamisesta, mikä selittyy juurikin sillä, että median kiinnostus Libyaa kohtaan lopahti pian sen jälkeen kun vanhan vallan vastarinta oli murskattu. Vielä harvempi tiennee, että koko Nato-maiden sotilaallinen väliintulo — jonka perua maan epävakauttaminen ja Välimeren muuttuminen lukemattomien pakolaisten haudaksi siis on — perustui tekosyille ja että sitä oli pohjustettu jo kauan ennen konfliktin näkyvää puhkeamista Libyan kaupungeissa.

Viime lokakuun Kolmannen maailman puheenvuoroja -ohjelman lähetys ”Afrikan unioni oli oikeassa Libyan suhteen” on harvoja Suomen mediassa kuultuja kriittisiä arvioita Ranskan, Britannian ja Yhdysvaltain Libya-operaatiosta, mutta siinäkään ei syvemmin pureuduta konfliktin kansainvälispoliittisiin taustoihin.

Kuten niin usein ennenkin, Libyan sodan edellä ja aikana media laisti sille kuuluvasta ”vallan vahtikoiran” roolista. Se ei tutkinut kriittisesti ”humanitäärisen väliintulon” varjolla toteutetun hallinnonvaihtokampanjan motiiveja eikä kyseenalaistanut ilmapommituksia, joissa jo itsessään kuoli paljon siviilejä. Media siten osaltaan takasi, että myös Libyan sodan ensimmäinen uhri oli totuus. Tämä osoitetaan seuraavassa tarkastelussa, jossa lähteet esitetään selkeyden ja luettavuuden vuoksi pääosin loppuviitteissä.

 

Libyan tilanteesta ja länsisuhteista ennen sodan syttymistä

Ennen sotaa libyalaisten keskimääräinen elintaso oli korkea. YK:n inhimillisen kehityksen mittarilla (Human Development Index) Libya sijoittui vuonna 2010 sijalle 53, luokkaan ”korkea inhimillinen kehitys”, selvästi maailman keskiarvon yläpuolelle.¹ YK:n lapsikuolleisuus- ja elinajanodotetilastoissa Libya sijoittui tuolloin korkeimmalle Afrikan mantereen maista.²,³ Myös vankien osuus väestöstä oli moninkertaisesti alhaisempi kuin Yhdysvalloissa ja alempi kuin mm. Baltian maissa.⁴ Koulutus ja terveydenhuolto oli ilmaista, polttoaine ja sähkö halpaa, ja valtio tuki aviopareja ensiasunnon hankinnassa. Vuonna 2007 julkaistun teoksen (Otman ja Karlberg: The Libyan Economy) mukaan libyalaiset työntekijät kuuluivat erilaisine tukineen ”maailman suojelluimpiin”.⁵

Myös maan ihmisoikeustilanne oli ollut kehittymässä parempaan suuntaan. Edeltäneillä vuosikymmenillä Libyan hallinto teloitti ja pahoinpiteli poliittisia vastustajia, ja hallituksen vastaiset näkemykset olivat kiellettyjä. Mm. diplomaatteja värvättiin salamurhaamaan ulkomailla asuvia toisinajattelijoita. Vankilaolot olivat karuja, ja vuoden 1996 Abu Salemin vankilakapinan yhteydessä kuoli joukoittain ihmisiä. Enimmillään 10–20 prosenttia libyalaisista toimi informantteina vallankumouskomiteoille, jotka maan johtaja Muammar Gaddafi oli perustanut ”poliittisen tietoisuuden” ja ”suoran poliittisen osallistumisen” edistämiseksi. Vuonna 1988 hän kritisoi komiteoita äärimmäisyyksiin menemisestä. Vuosina 1975–1981 kolmessa osassa julkaistun Vihreän kirjan myötä mielipiteen- ja ilmaisunvapautta lisättiin lakimuutoksin.

4.1.2011 julkaistussa YK:n ihmisoikeusneuvoston raportissa⁶ useat valtiot, kuten Australia, Kanada ja Brasilia, kiittivät Libyaa edistyksestä ihmisoikeuksien kohentamisessa. Monet maat antoivat ehdotuksia ihmisoikeustilanteen parantamiseksi edelleen.

Libyan ja länsimaiden suhteet olivat niin ikään parantuneet merkittävästi viime vuosina. Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy vieraili Libyassa vuonna 2007 ja allekirjoitti joukon sopimuksia. Elokuussa 2008 Gaddafi ja Libyan entisen siirtomaaisännän, Italian, pääministeri Silvio Berlusconi allekirjoittivat ”ikuisen ystävyyden” yhteistyösopimuksen.⁷ Sopimuksen keskiössä oli Italian lupaus hyvittää julmuudet, joihin se oli syyllistynyt siirtomaa-aikana, rakentamalla valtatie Libyan halki Tunisian rajalta aina Egyptiin saakka. Hanke keskeytyi Naton Italian-tukikohdista alkaneisiin ilmapommituksiin. Hankkeeseen tarkoitetut varat on sittemmin käytetty Italian omien ongelmien ratkaisemiseen⁸ pidätyksiinkin johtaneiden korruptioepäilyjen varjossa.⁹

Syyskuussa 2008 Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice vieraili Libyassa. Gaddafin kerrotaan olleen avoimen ihastunut Riceen ja antaneen tälle kalliita lahjoja. Samana vuonna Yhdysvallat vapautti Libyan kaikista terrorismiin liittyvistä oikeusprosesseista.¹⁰

Kesäkuussa 2009 Gaddafi osallistui G8-huippukokoukseen Roomassa ja tapasi Italian johtajia sekä kätteli myös presidentti Obamaa. Silloinen ulkoministeri Hillary Clinton puolestaan tapasi Gaddafin toisen pojan, Muatassemin, Washingtonissa huhtikuussa 2009.

Muatassemin Gaddafi ja Hillary Clinton

Muatassemin Gaddafi ja Hillary Clinton.

Vähemmän hohdokkaaksi – puolin ja toisin – voi lukea yhteistyön CIA:n ja Libyan tiedusteluelinten välillä. CIA antoi Libyan hallinnolle tietoja ulkomailla asuvista libyalaisista toisinajattelijoista vastineeksi Libyan tarjoamasta avusta CIA:n kyyditysohjelmalle (extraordinary renditions).¹¹

Edellä kuvattua taustaa vasten suhteiden hyvin nopea muuttuminen helmi–maaliskuun vaihteessa 2011 voi näyttäytyä suorastaan hämmästyttävänä. Minkä seurauksena Gaddafin entiset kumppanit muuttuivat melkein silmänräpäyksessä vihollisiksi, joista ainakin osa myöhemmin vastaanotti tyydytyksellä tiedon Libyan valtion johtajan julmasta kuolemasta kapinallisjoukkion käsissä?

 

Värivallankumoukset vallanvaihdosten toteuttajina

Libyan tapahtumien hahmottamiseksi on hyödyllistä tuntea ”värivallankumousten” käsite. Niiden alkuna pidetään yleisesti Yhdysvalloista rahoitusta ja koulutusta saanutta Otpor!-liikettä, jolla oli ratkaiseva merkitys Serbian presidentin Slobodan Miloševićin kaatamisessa vuonna 2000. Sittemmin järjestön menestyksekästä toimintakaavaa — aina samankaltaisina toistuvia symboleja myöten — on käytetty monissa värivallankumouksissa eri maissa.¹⁰

Toimintaa rahoittavien tahojen, kuten Yhdysvaltain hallituksen kehitysyhteistyövirasto USAID:n, julkilausuttuna tavoitteena on demokratian edistäminen, kun taas kriitikoiden mukaan vallankumouksia organisoidaan useimmiten maissa, joissa on yhtäältä Yhdysvalloille tärkeitä strategisia tai luonnonvaroihin liittyviä intressejä ja toisaalta sosialistinen hallitus, ”globalisaation” näkökulmasta suljettu talous, mahdollisesti itsenäinen keskuspankki tai muutoin Yhdysvaltain etujen vastaisesti toimiva hallinto.¹²

Dokumenttifilmissä ”The Revolution BusinessJourneyman Pictures haastattelee Otpor!-järjestön aktiivien perustaman, Belgradissa päämajaansa pitävän CANVAS-järjestön (Centre for Applied Nonviolent Action and Strategies) johtoa ja konsultteja sekä ruohonjuuritason aktivisteja.¹³ Haastatteluista ja videomateriaalista käy ilmi järjestön keskeinen rooli Tunisian ja Egyptin keväällä 2011 puhjenneiden vallankumousten organisoimisessa. Aktivisteille annettiin hallituksen syrjäyttämiseen tähtäävää strategista valmennusta järjestön koulutustiloissa Belgradissa. Kansalaisten spontaania ja ymmärrettävää tyytymättömyyttä hyödyntävät vallankumoukset olivat konsulttien mukaan huolellisesti suunniteltuja, valmennettuja ja ohjattuja.

Otporin tunnus – nyrkkiin puristettu käsi – on nähty monissa vallankumouksissa.

Otporin tunnus – nyrkkiin puristettu käsi – on nähty lukuisissa vallankumouksissa.

 

Koulutusta annettiin muuallakin kuin Belgradissa. The New York Times on uutisoinut, että ”arabikevään” kumouksissa mukana olleet yksilöt ja ryhmät olivat saaneet rahoitusta ja valmennusta Yhdysvalloista käsin. Toiminnan suunnittelu alkoi jo joulukuussa 2008, jolloin egyptiläisiä aktivisteja kokoontui New Yorkiin amerikkalaisten järjestöjen, kuten Freedom Housen, ja ulkoministeriön sponsoroimina. Lehden mukaan ”Yhdysvaltain demokratisointikampanjoiden rooli mielenosoitusten lietsomisessa oli aiemmin tiedettyä suurempi” amerikkalaisten valmennettua liikkeiden avainhenkilöitä mm. kampanjoinnissa ja järjestäytymisessä sosiaalisen median avulla.14

Jos Tunisian ja Egyptin vallankumokset olivat pitkälti ulkoa ohjattuja, on aiheellista kysyä, oliko myös näiden maiden välissä sijaitsevan, luonnonvaroiltaan rikkaan Libyan vallankumous ”ohjattua”. The Journeyman Picturesin loppukeväällä 2011 haastattelema CANVAS-järjestön kouluttaja totesi toiminnan jatkuvan monissa muissa maissa, koska ”taistelu ei ole ohitse”, mutta kieltäytyi mainitsemasta maita nimeltä. Libyan tilanne joka tapauksessa viittaa vahvasti siihen, että se oli ulkopuolelta ohjatun vallankumouksellisen toiminnan piirissä. Sen lisäksi, että Libyalla oli Afrikan suurimmat öljyvarannot, se oli globalisaation näkökulmasta ”suljettu” talous: vauras, omavarainen ja täysin velaton, ja maan keskuspankki oli hallituksen alaisuudessa. Lisäksi maa harjoitti ulkopolitiikkaa, joka muodosti uhan merkittäville taloudellisille toimijoille (tästä lisää jäljempänä). Se oli siis täydellinen ehdokas hallinnon vaihtoon tähtäävien ”ohjelmien” kohteeksi. Niistä on myös todisteita, kuten seuraavassa näemme.

 

Libyan vallanvaihto-operaation valmistelu ja propagandasota

Ranskan tiedustelupalvelu alkoi marraskuussa 2010 valmistella vallankumouksen käynnistämistä Libyan Benghazissa Gaddafin protokollapäällikkö Nuri Mesmarin loikattua Ranskaan, jossa hän välitti tiedustelupalvelulle arkaluonteisia tietoja — kuten tietoja libyalaisupseereista, jotka olivat halukkaita syrjäyttämään Libyan johdon.15 Joulukuun puolivälissä Libyan Benghaziin matkusti ranskalainen liike-elämän valtuuskunta joukossaan liikemiehiksi esittäytyneitä agentteja, jotka ottivat Mesmarin vinkin perusteella yhteyden mm. Libyan ilmavoimien kenraaliin Abdallah Gehaniin.16 Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Juha-Antero Puistola puolestaan totesi allekirjoittaneelle sähköpostitse marraskuussa 2011, että kun Libyan väliaikaishallinto (National Transitional Council) perustettiin, Ranska oli ensimmäinen sen tunnustanut valtio ja että ”tunnustusta tuskin olisi tehty [jo maaliskuun 2011 alkupuolella] ilman yhteyksiä”.17 Ranskan tiedustelupalvelu alkoi siten osallistua Libyan vallankumouksen valmisteluun useita kuukausia ennen konfliktin näkyvää puhkeamista.

On myös olennaista, että Britannia ja Ranska valmistautuivat kuukausien ajan Libyan sotaan Southern Mistral 2011 ‑sotaharjoituksen puitteissa. Maat aloittivat valmistautumisen harjoitukseen 2.11.2010, neljä kuukautta ennen Naton Libya-operaation käynnistämistä.

Ranskan ja Britannian välinen sotaharjoitus Southern Mistral 2011

Ranskan ja Britannian välinen sotaharjoitus Southern Mistral 2011.

 

Kuten sotaharjoituksen (enää verkkosivustojen arkistointipalvelusta löytyviltä) kotisivuilta18 näkee, sen skenaario oli kuin suoraan Libyan sodasta: Ranskan ja Britannian yhteinen ilmapommitusoperaatio, joka perustui YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan ja kohdistui kuviteltuun valtioon nimeltä ”Southland”, jota johti diktaattori ja joka muodosti uhan Ranskan ”kansallisille eduille”.19 Ilmapommituksen skenaario sijoitettiin vieläpä ”Southlandin” eteläisimpään kolkkaan, jotta pystyttäisiin varmistamaan operaatiokyvykkyys missä tahansa kuvitellun valtion alueella. Sotaharjoituksen oli määrä käynnistyä 21.3.2011, mutta sen resurssit suunnattiinkin tositoimiin vain kaksi päivää aikaisemmin – YK:n turvallisuusneuvoston Libya-päätöslauselman nojalla.

Tutkija Juha-Antero Puistola totesi edellä mainitussa sähköpostiviestissä, että ajatus Libyan kriisin ”sotapelaamisesta” etukäteen on ”paitsi täysin realistinen myös oletusarvon mukainen”.

Lisäksi on tärkeää ymmärtää, miten YK:n Libyan-vastaiset päätöslauselmat ajettiin läpi. Gaddafin vastaisen kapinan käynnistyttyä tri Sliman Bouchuiguir Libyan ihmisoikeusliitosta (Libyan League for Human Rights) organisoi 21.2.2011 vetoomuksen kansainvälisestä väliintulosta UN Watch ‑järjestön kanssa, jolla on läheiset suhteet Israelia tukevaan painostusryhmään. Vetoomus, jossa viitattiin ”Velvollisuus suojella” (Responsibility to Protect) ‑doktriiniin, toimitettiin presidentti Obamalle, EU:lle ja YK:n pääjohtajalle. Neljä päivää myöhemmin Bourchuiguir esitti väitteet Gaddafin hallinnon ihmisoikeusrikkomuksista YK:n ihmisoikeusneuvostolle.

Sliman Bouchuiguir

Sliman Bouchuiguir.

 

Libyan jäsenyys ihmisoikeusneuvostossa peruttiin ja Libyan vastaiset toimenpiteet käynnistyivät. Ne huipentuivat 17.3.2011 YK:n turvallisuusneuvostossa hyväksyttyyn päätöslauselmaan, joka mahdollisti maajoukkoja lukuun ottamatta kaikki sotilaalliset toimet siviilien suojelun nimissä. Saksa, Venäjä ja Kiina äänestivät tyhjää. Ilmapommitukset alkoivat 19.3.2011 ja ilmensivät pian laajempia tavoitteita kuin pelkästään siviilien suojelua.

Heinäkuussa 2011 Bourchuiguir lähetti kirjeen kahdelle ranskalaiselle lakimiehelle, jotka olivat käyneet Libyassa selvittämässä Naton pommitusten uhreja. Kirjeessään hän syytti hallituksen joukkoja mm. jo 18 000 siviilin tappamisesta, 46 000:sta haavoittuneesta ja 1600:sta raiskauksesta. Heinäkuussa 2011 antamassaan haastattelussa, joka esitetään dokumentissa ”The Humanitarian War”, Bourchuiguir myönsi saaneensa kaikki luvut Libyan väliaikaishallituksen pääministeriltä Mahmoud Jibrililtä.20

Kansainvälinen rikostuomioistuin kuitenkin raportoi 27.6.2011 vain joistain sadoista yhteenotoissa kuolleista. Edellä mainitussa haastattelussa Bourchuiguir sanoi ihmisoikeusneuvoston ”luottavan suullisiin kertomuksiin”. Haastattelijan perätessä Bouchuiguirilta todisteita hänen esittämilleen uhriluvuille hän lopulta myönsi, että todisteita tai dokumentteja uhrien määristä ”ei ole”. Lopuksi Bourchuiguir paljasti, että useat Libyan ihmisoikeusliiton jäsenistä kuuluvat myös maan väliaikaishallitukseen. Mainittakoon, että Libyan vallankumouksen jälkeen Bouchuiguirista tuli maan Sveitsin-suurlähettiläs.

Kaikki kansainvälisen rikostuomioistuimen julkisesti saatavilla olevan syytteen 54 sivua, joissa esitettiin todisteet Gaddafia ja tämän poikaa Saif Al-Islamia vastaan (sivut 17–71), on sensuroitu (redacted).21 Joulukuussa 2014 rikostuomioistuin totesi, ettei Libyan nykyinen hallinto ole suostunut luovuttamaan Al-Islamia oikeudenkäyntiin eikä ole luovuttanut hänen aiemmalta puolustusasianajajaltaan haltuunotettuja dokumentteja.22

Amnesty Internationalin kesäkuussa 2011 julkaistussa yksityiskohtaisessa tutkimuksessa todetaan, että monet Gaddafin hallintoa koskevat syytökset olivat joko valheellisia tai eivät olleet todistettavissa.23 Ihmisoikeusjärjestön mukaan uhrien määrää oli vahvasti liioiteltu. Amnesty myös kyseenalaisti länsimedian esittämän kuvan, jonka mukaan Libyan protestiliike oli ”täysin rauhanomainen” eikä ”muodostanut turvallisuusuhkaa”.

Väkivaltainen vallakumous alkoi mielenosoituksista, joissa Benghazin ja Tripolin kaduille ilmestyi yhtäkkisesti aiemman, kuningas Idriksen hallinnon tehdastuoreita lippuja, kuten tutkiva journalisti Wayne Madsen on todennut.24 ”Mielenosoituksia” seurasivat hyökkäykset poliisiasemille sekä armeijan tukikohtiin ja asevarastoihin useissa Libyan kaupungeissa. Dokumenttifilmissä ”Libyan Crisis: Events, Causes and Facts”25 näytetään videokuvaa kapinallisten hyökkäyksestä armeijan asevarikkoon vartijoiden perääntyessä ja ampuessa ilmaan. Jo muutamassa päivässä kapinallisilla oli hallussaan merkittävä määrä aseita, mukaan lukien panssarivaunuja, eri puolilla maata.

Mielenosoitusten eskaloituminen väkivaltaisiksi yhteenotoiksi virkavaltaa vastaan, virkavallan vastatoimien tuomitseminen suhteettomina ja rikollisina sekä aktivistien ulkopuolisille tahoille tarvittaessa esittämät avunpyynnöt ovat olleet yksi ulkoa ohjattujen vallankumousten modus operandi. Libyan kohdalla ”arabikevään” vallankumousliike johti nopeasti (ja siis ilmeisen odotetusti) ulkoiseen sotilaalliseen väliintuloon (”color revolution by force”), koska libyalaisten enemmistön tukea nauttinut hallitus olisi ilman väliintuloa todennäköisesti kyennyt tukahduttamaan ”maahantuodun” kapinan.

Konfliktissa oli siis alusta lähtien kyse Libyan hallinnon yrityksestä taltuttaa aseellinen kapina, jonka eturintamassa oli al-Qaidan taistelijoita, kuten mm. The Telegraphin artikkelissa todetaan.26 Väitteet rauhanomaisten mielenosoittajien joukkomurhista — mukaan lukien myöhemmin kumottu väite ”Gaddafin ilmavoimien hyökkäyksestä siviilejä vastaan”27, mikä oli lentokieltoalueen muodollinen peruste — olivat sotilaallista väliintuloa pohjustanutta propagandaa.

Sen sijaan, että Libyaan olisi lähetetty kansainvälisiä tarkkailijoita selvittämään tilanne ja joukkomurhaväitteiden todenperäisyys, Libya erotettiin tutkimuksitta YK:n ihmisoikeusneuvostosta ja Naton ilmapommitusoperaatiolle annettiin mandaatti tekaistuin perustein. Tällainen menettely merkitsi valtapoliittisten etujen sanelemaa ja kansainvälisten oikeusperiaatteiden vastaista avointa hyökkäystä suvereenia valtiota vastaan.

 

Sodan syyt

Motiiveja Gaddafin syrjäyttämiselle oli todennäköisesti useita. Vauraan arabimaan avaaminen globalisaatiolle eli kansainvälisen suurpääoman eduille on yksi luonnollinen motiivi. Tähän liittyy Gaddafin ajama päinvastainen tavoite: vuonna 2009 Gaddafi ilmoitti tutkivansa mahdollisuutta kansallistaa maassa toimivien ulkomaisten öljy-yhtiöiden tuotanto.28 Gaddafi teki myös aloitteen öljyvarojen jakamisesta suoraan kansalaisille, mutta aloite ei saanut riittävää kannatusta maan kansalliskokouksessa.29 Libyan ”mustan kullan” varannot ovat Afrikan laajimmat.

Vuonna 2010 uutistoimisto Reuters uutisoi, että Gaddafi oli kanavoinut 97 miljardia dollaria eri Afrikan valtioiden avustushankkeisiin tavoitteena maanosan vapauttaminen ”lännen vaikutuspiiristä”,30 minkä monet länsimaiset toimijat saattoivat kokea uhkaksi. Jotkut tarkkailijat ovat puolestaan arvioineet, että Gaddafin ajama aloite kultadinaarista koko Afrikan sekä arabimaiden yhteisenä valuuttana myötävaikutti päätökseen hänen syrjäyttämisestään.31 Hankkeen toteutuminen olisi merkinnyt sitä, että öljyä olisi myyty vain kultaa — ei dollareita eikä euroja — vastaan, mikä olisi ollut voimakas isku globaaleja taloudellisia toimijoita ja Yhdysvaltoja vastaan.

Monet ovat muistuttaneet, että ennen Yhdysvaltain hyökkäystä Irakiin maa oli alkanut siirtyä öljykaupassa euroon dollarin sijaan ja siten vaarantanut ”petrodollarin” aseman. Gaddafin ehdotus kultadinaariin siirtymisestä sai voimakasta vastakaikua Afrikan maiden keskuudessa. Yhdysvallat ja EU eivät pitäneet aloitteesta, ja presidentti Sarkozy luonnehti Libyaa peräti ”uhkaksi ihmiskunnan taloudelliselle turvallisuudelle”.

Muammar Gaddafi ja Tansanian presidentti Jakaya Kikwere Afrikan unionin huippukokouksessa vuonna 2009.

Muammar Gaddafi ja Tansanian presidentti Jakaya Kikwere Afrikan unionin huippukokouksessa vuonna 2009.

Naton Libya-operaation keskeisin ja innokkain toimija oli Ranska. Suoraan Gaddafiakin vastaan kohdistettujen pommitusten motiiveja on selitetty myös presidentti Sarkozyn halulla vaientaa entinen yhteistyökumppaninsa. Ranskan viranomaisten tekemissä tutkimuksissa on paljastunut viitteitä siitä, että Gaddafi tuki hänen vaalikampanjaansa vuosina 2006–2007 runsaskätisillä laittomilla lahjoituksilla ja että lahjoitukset jatkuivat vaalien jälkeenkin.32 Sarkozyyn kohdistuvat korruptioepäilyt ovat koko ajan laajentuneet.

Edellä kuvaillut todennäköiset taustamotiivit eivät välttämättä ammenna tyhjiin perusteita Libyan kapinan ruokkimiselle ja kapinallisten tukemiselle. Tälle on voinut olla muitakin motiiveja, jotka saattavat kytkeytyä esimerkiksi Lähi-idässä harjoitettuun hajota ja hallitse -politiikkaan ja sen avulla ajettuihin erityisiin geostrategisiin päämääriin. Olennaisinta on ymmärtää, että Libyan tapauksessa — kuten yleensäkin — sotatoimien julkilausutut perusteet eroavat sotatoimiin ryhtymisen todellisista vaikuttimista.

 

Lopuksi

Kun sota Gaddafin hallintoa vastaan oli saatu käyntiin, sitä ei haluttu keskeyttää. Kapinalliset ja Nato eivät suostuneet Afrikan unionin tarjoamiin tulitaukoihin tai neuvotteluihin, ja ilmapommituksissa ja maataisteluissa kuolleiden määrä nousi jopa 50 000:een.33 Sotarikoksiin ovat syyllistyneet kaikki sodan osapuolet, mukaan lukien Nato, joka ei ole ollut halukas myöntämään, että sen 26 000 pommituslentoa olisi aiheuttanut siiviliuhreja.34 Hirvittävä esimerkki siviiliuhreista on kansainvälistä hyväntekeväisyysjärjestöä johtaneen Khaled El-Hamedin perheen ja sukulaisten verilöyly.35 Natoa ei myöskään kovin paljoa kiinnostanut sotaa paenneiden merihätään joutuneiden pakolaisten pelastaminen. YK:n mukaan elokuun 2011 alkuun mennessä jo 1500 sotaa paennutta ihmistä oli hukkunut Välimereen.36

Lännen propaganda, jonka mukaan Gaddafin joukoissa taisteli palkkasotureita, myötävaikutti tummaihoisten maahanmuuttajien laajamittaiseen kidutukseen ja teloituksiin ja mm. lähes 10 000 asukkaan Taworghan kaupungin etniseen puhdistukseen.37 Myös vallasta syöstyn Gaddafin kidutus ja murhaaminen vangittuna samoin kuin hänen vangitun poikansa teloittaminen olivat sotarikoksia, jotka eivät luvanneet hyvää jatkoa lännen hehkuttamalle demokraattiselle Libyalle.

Kapinallinen kävelee surmattujen mustaihoisten ohitse Tripolissa elokuussa 2011.

Kapinallinen kävelee surmattujen mustaihoisten ohitse Tripolissa elokuussa 2011. Kuva: Francois Mori (klikkaa suurentaaksesi).

Sodan jälkeen Libya ei ole ollut kunnolla kenenkään hallinnassa. Lännen sodassa tukemat al-Qaidan taistelijat ja islamistiryhmät pitävät valtaa eri alueilla, ja ryhmittymien välisiä yhteenottoja on käyty eri puolilla maata. Sirten lähes maan tasalle tuhotun kaupungin asukkaiden tulevaisuudentoiveet ovat olleet erityisen vähissä.

Suurin osa rikoksista ihmisyyttä vastaan on tehty sodan kuluessa ja sen jälkeen. Edellisen hallinnon ajalta vastaavia kauheuksia on haettava Abu Salemin vankilakapinan yhteydestä vuodelta 1996. Miksi länsimaat eivät ole vaatineet kapinallisia vastuuseen rikoksista ihmisyyttä vastaan, vaikka todisteita niistä on paljon? Ehkä siksikin, että näin tehdessään länsi samalla myöntäisi oman syyllisyytensä annettuaan varauksetta tukensa mille tahansa ryhmälle, joka ryhtyi taisteluun lännelle ”ongelmallista” hallintoa vastaan.

 

Lähdeviitteet

  1. United Nations Development Programme (2014). Libya: Human Development Indicators.
    http://hdr.undp.org/en/countries/profiles/LBY
  2. United Nations (2013). Infant mortality rate (both sexes combined) by major area, region and country.
    http://esa.un.org/unpd/wpp/Excel-Data/EXCEL_FILES/3_Mortality/WPP2012_MORT_F01_1_IMR_BOTH_SEXES.XLS
  3. The World Bank (2010). Life expectancy at birth, total (years).
    http://data.worldbank.org/indicator/SP.DYN.LE00.IN?order=wbapi_data_value_2010+wbapi_data_value+wbapi_data_value-first&sort=asc
  4. International Centre for Prison Studies (2010–2013). World Prison Brief.
    http://www.prisonstudies.org/world-prison-brief
  5. LookLex Encyclopedia (luettu 6.5.2015). Libya.
    http://looklex.com/e.o/libya.htm
    Otman W. & Karlberg E (2007). The Libyan Economy: Economic Diversification and International Repositioning. E-lähde
  6. United Nations General Assembly (4.1.2015). Report of the Working Group on the Universal
    Periodic Review: Libyan Arab Jamahiriy.
    http://www2.ohchr.org/english/bodies/hrcouncil/docs/16session/A-HRC-16-15.pdf
  7. BBC News (4.2.2012). Italy and Libya move to re-establish old friendship.
    http://www.bbc.com/news/world-europe-16854355
  8. Cavestri, Laura | Italy23 Ore (17.2.2015). Italy’s trade with Libya at a standstill.
    http://www.italy24.ilsole24ore.com/art/business-and-economy/2015-02-16/libia-imprese–135257.php?uuid=ABruJUvC
  9. Pestano, Andrew V | UPI (16.3.2015). Milan Expo 2015, 1,000 mile-long Libyan highway connected to Italian corruption claims.
    http://www.upi.com/Top_News/World-News/2015/03/16/Milan-Expo-2015-1000-mile-long-Libyan-highway-connected-to-Italian-corruption-claims/3511426526574/
  10. Joissain Libyan syyllistäneissä terrorismitapauksissa tai niiden oikeuskäsittelyssä on merkkejä likaisesta pelistä. Esimerkiksi Lockerbien tapauksessa todisteet viittasivat vahvasti palestiinalaiseen terroristijärjestöön, joka olisi kostanut – Iranin laskuun – iranilaisen matkustajakoneen alasampumisen amerikkalaisten sotaharjoituksessa Mustanmeren yllä vuonna 1988. Kun Yhdysvallat kuitenkin vuonna 1990 alkoi koota liittoumaa Irakia vastaan, ei ollutkaan poliittisesti mielekästä syyttää Syyrian tukemia terroristeja iskusta, ja Libya oli muutenkin ”sopivampi” syyllinen. Lockerbie-oikeudenkäynnin tuomitsivat poliittisena sekä lukuisat läntiset oikeusoppineet että YK:n Lockebie-tarkkailija Hans Köchler. Vuonna 2005 skotlantilainen poliisiupseeri allekirjoitti lausunnon, jonka mukaan tuomitun libyalaisen, Abdelbaset Ali Mohmed al-Megrahin, tuomitsemiseen käytetty todiste oli tekaistu, ja vuonna 2007 keskeinen todistaja, sveitsiläinen insinööri Ulrich Lumpert, myönsi valaehtoisessa lausunnossa valehdelleensa oikeudelle, varastaneensa ratkaisevana todistuskappaleena käytetyn piirilevyn palasen ja toimittaneensa sen pommi-iskua tutkiville viranomaisille. Skotlantilainen valitustuomioistuin antoi vuonna 2009 al-Megrahille valitusoikeuden, mutta hän luopui todennäköisesti pitkällisestä valitusprosessista vastineeksi välittömästä vapauttamisestaan. Vapautusta perusteltiin virallisesti humanitaarisilla syillä: al-Megrahilla sanottiin olevan enintään 3 kuukautta elinaikaa eturauhassyövän vuoksi. Hän kuitenkin kuoli Libyassa vasta vuonna 2012. Samana vuonna julkaistussa dokumentissaan ”Lockerbie – the Lost Evidence” myös BBC lopultakin myöntää, että al-Megrahia vastaan esitetyt todisteet olivat valheelliset, ja kyseenalaistaa Libyan osallisuuden iskuun ylipäätään.
  11. Wedeman, Ben | CNN (4.9.2011). Documents shed light on CIA, Gadhafi spy ties.
    http://edition.cnn.com/2011/WORLD/africa/09/03/libya.west.spies/index.html?_s=PM:WORLD
  12. Golinger, Eva | Global Research (5.3.2014). Colored Revolutions: A New Form of Regime Change, Made in the USA.
    http://www.globalresearch.ca/colored-revolutions-a-new-form-of-regime-change-made-in-the-usa/27061
  13. The Journeyman Pictures (2011). The Revolution Business.
    https://www.youtube.com/watch?v=lpXbA6yZY-8&feature=youtu.be
  14. Nixon, Ron | The New York Times (14.4.2011). U.S. Groups Helped Nurture Arab Uprisings.
    http://www.nytimes.com/2011/04/15/world/15aid.html?_r=4&pagewanted=1&emc=eta1
  15. Bechis, Franco | Voitairenet (25.3.2011). French plans to topple Gaddafi on track since last November.
    http://www.voltairenet.org/French-plans-to-topple-Gaddafi-on
  16. Lantier, Alex | WSW (28.3.2011). Reports suggest French intelligence encouraged anti-Gaddafi protests.
    http://tinyurl.com/og4mlrs
  17. Raiskila, Vesa | Verkkomedia (11.11.2011). Juha-Antero Puistola: Libyasta, ’arabien keväästä’ ja länsimaista.
    http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=1777
  18. Commandement de la défense aérienne et des opérations aériennes (17.2.2011). Southern Mistral 2011. http://tinyurl.com/nstnfae
  19. Ibid. (30.1.2011). http://tinyurl.com/oo7dehb
    Geller, Larry | Disappeared News (4.4.2011). “Southern Mistral,” planned in advance, morphs into “Odyssey Dawn,” an air/ground attack on Libya.
    http://www.disappearednews.com/2011/04/southern-mistral-planned-in-advance.html
  20. Teil, Julien (27.10.2011). The Humanitarian War (La guerre humanitaire).
    https://www.youtube.com/watch?v=j4evwAMIh4Y /
    Nazemroaya, Mahdi Darius | Voltairenet (17.10.2011). Libya: Human rights impostors used to spawn NATO’s fraudulent war.
    http://www.voltairenet.org/Lybia-Human-rights-impostors-used
  21. International Criminal Court (16.5.2011). Situation in the Libyan Arab Jamahiriya.
    http://www.icc-cpi.int/iccdocs/doc/doc1073503.pdf
  22. International Criminal Court (26.5.2015). The Prosecutor v. Saif Al-Islam Gaddafi.
    http://www.icc-cpi.int/iccdocs/PIDS/publications/GaddafiEng.pdf
  23. Cockburn, Patrick | The Independent (24.6.2011). Amnesty questions claim that Gaddafi ordered rape as weapon of war.
    http://www.independent.co.uk/news/world/africa/amnesty-questions-claim-that-gaddafi-ordered-rape-as-weapon-of-war-2302037.html
  24. Madsen, Wayne | Strategic Culture Foundation (6.3.2015). Kerry Re-writes History of U.S. Support for Color Revolutions.
    http://m.strategic-culture.org/news/2015/03/06/kerry-re-writes-history-of-us-support-for-color-revolutions.html
  25. Breki, R (marraskuu 2011). Libyan Crisis: Events, Causes and Facts.
    https://www.youtube.com/watch?v=OtGYTb41TZg&feature=player_embedded
  26. Swami, Praveen et al. | The Telegraph (25.3.2011). Libyan rebel commander admits his fighters have al-Qaeda links. http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/africaandindianocean/libya/8407047/Libyan-rebel-commander-admits-his-fighters-have-al-Qaeda-links.html
  27. International Business Times (1.3.2011). U.S. says no evidence of Libya air attacks on protesters.
    http://www.ibtimes.com/us-says-no-evidence-libya-air-attacks-protesters-272333
    RT (1.3.2011). ”Airstrikes in Libya did not take place” — Russian military.
    http://rt.com/news/airstrikes-libya-russian-military/
  28. Pleming, Sue | Reuters (21.1.2009). Gaddafi says looking at oil firm nationalization.
    http://uk.reuters.com/article/2009/01/21/businessproind-us-libya-gaddafi-oil-idUKTRE50K61F20090121
  29. Ghanmi, Lamine | Reuters (3.3.2009). UPDATE 2 – Libyan congresses delay Gaddafi’s oil shareout plan.
    http://uk.reuters.com/article/2009/03/03/libya-oil-idUKL359112620090303
  30. Reuters (24.11.2010). FACTBOX-Libyan aid and investment projects in Africa.
    http://af.reuters.com/article/energyOilNews/idAFLDE6AI0ZS20101124
  31. RT (toukokuu 2011). Gaddafi gold-for-oil, dollar-doom plans behind Libya ’mission’?
    https://www.youtube.com/watch?v=GuqZfaj34nc
  32. Lichfield, John | The Independent (3.1.2013). Nicolas Sarkozy DID take million of Muammar Gaddafi’s cash, French judge is told.
    http://www.independent.co.uk/news/world/europe/nicolas-sarkozy-did-take-50-million-of-muammar-gaddafis-cash-french-judge-is-told-8435872.html
  33. Milne, Seumas | The Guardian (26.10.2011). If the Libyan war was about saving lives, it was a catastrophic failure.
    http://www.theguardian.com/commentisfree/2011/oct/26/libya-war-saving-lives-catastrophic-failure
  34. Glaser, John | antiwar.com (24.10.2011). NTC Executed 53 Pro-Gadhafi Individuals.
    http://news.antiwar.com/2011/10/24/ntc-executed-53-pro-gadhafi-individuals/
    Glaser, John | antiwar.com (4.10.2011) NATO Refuses to Investigate Libyan Civilian Deaths.
    http://news.antiwar.com/2011/10/04/nato-refuses-to-investigate-libyan-civilian-deaths/
  35. Houston Free Thinkers (10.1.2013). My name is Khaled K. El-Hamedi, I am a Libyan citizen.
    http://thehoustonfreethinkers.com/my-name-is-khaled-k-el-hamedi-i-am-a-libyan-citizen/
  36. Shenker, Jack | The Guardian (8.5.2011). Aircraft carrier left us to die, say migrants.
    http://www.theguardian.com/world/2011/may/08/nato-ship-libyan-migrants?CMP=twt_gu
    Schwatz, Peter | WSW (13.8.2011). NATO allows Libyan refugees to drown in the Mediterranean.
    http://www.wsws.org/en/articles/2011/08/nato-a13.html
  37. Human rights investigations (7.7.2011). Libyan rebel ethnic cleansing and lynching of black people.
    http://humanrightsinvestigations.org/2011/07/07/libya-ethnic-cleansing/

Rahaeliitin tavoitteista kerrotaan dokumentoidusti dokumenttielokuvassa Thrive (2011). 65 yli 70 miljoonaa katsojaa 27 kielellä. Elokuva alkaa hitaasti, mutta tulet huomaamaan, kuinka aiheet liittyvät toisiinsa. Jos alkaa pitkästyttää, minuutista 33 lähtien alkaa todella tapahtua. Käsikirjoituksemme suomeksi tässä:

 

Sionistit/CIA poistivat koko tämän sivun Wikipediasta vähän ennen joulua 2015!

Yhdysvaltojen CIA:n avulla tekemät salaiset vallankaappaukset:

Yllä ennen joulua 2015 ottamamme kuvakaappaus, johon oli lisätty Syyria syksyllä 2015, Wikipedian artikkelissa olleesta listasta Yhdysvaltojen hallituksen tekemistä salaisista muiden maiden hallituksien kaatamisista. Kyseisen sivun ovat Sionistit/CIA poistattaneet Wikipediasta. Sitä ei enää ole. Miksi se poistettiin? Me löysimme siitä kuitenkin PDF-version ja kopioimme sen omalle sivullemme. Koko sivu on luettavissa tässä.

Jokin Yhdysvaltojen politiikassa edellyttää, että Yhdysvaltojen presidentin on vedottava korkeisiin ihanteisiin perustellessaan Yhdysvaltojen toimia maailmalla, erityisesti sotatoimia. Yhdysvaltojen turvallisuus ja aineelliset edut eivät yksin riitä. Yhdysvallat on kaatanut lukuisien maiden hallituksia ilman armeijaansa käyttäen mm. tiedustelupalveluaan CIA:ta. Melkein poikkeuksetta on kyse ollut luonnonvaroista, mutta myös maat, jotka vastustavat Yhdysvaltojen petrodollarin käyttöä (Libya ja Irak) saavat vastata seurauksista.

Yhdysvaltojen suosima keino maiden "valtaamisessa" on käyttää talousagenttia, jonka tehtävä on suostutella valtionpäämies ottamaan valtavat lahjukset, joilla hänet saadaan ajamaan Yhdysvaltojen ja yhdysvaltalaisten yritysten etuja. Jos hän ei suostu, lähetetään palkkamurhaajat, ja jos hekin epäonnistuvat, kuten kävi Saddam Husseinin tapauksessa, yritetään vallankaappausta tai lähetetään Yhdysvaltojen armeija valloittamaan maa. Irakin tarina lyhyesti täällä. Libyan tarina täällä.

 

Uutisia aiheesta:

Argentiinan presidentti Kristina Kirchner sanoi suorassa tv-lähetyksessä 1.10.2014: "Jos minulle tapahtuu jotakin, katsokaa pohjoiseen [Yhdysvaltoihin]" Tämä tapaus on esimerkki Yhdysvaltojen tavasta harjoittaa ulkopolitiikkaansa (lisää tässä ja tässä) ja tapahtui sen jälkeen, kun Argentiinasta oli löydetty maailman kolmanneksi suurimmat liuskekaasuvarannot ja maasta oli tulossa energiaomavarainen. Suomalainen uutinen aiheesta tässä.

Verkkomedia 27.2.2015: Venezuelan presidentti syyttää Yhdysvaltoja vallankaappausyrityksestä

School of the Americas yhdysvalloissa on kouluttanut suuren osan siviilejä murhanneista etelä-amerikkalaisista upseereista.

Lisää imperialismista:

Dokumenttielokuva The Shock Doctrine ;The rise of disaster capitalism, kertoo Yhdysvaltojen toimista vapaan markkinatalouden levittämiseksi: